Jokaisella on tarina

Elätän itseni muiden tarinoilla kertomalla ne. Joskus ajattelen, että mitä työtä se semmoinen on, mutta viime viikolla juttua kirjoittaessani tajusin tarinan merkityksen taas uudella tavalla. Tein nimittäin juttua liittyen narratiiviseen lääketieteeseen. Haastateltavien kanssa puhuimme siitä, miten jokaisella potilaalla on vastaanotolla tarina, jota lääkärin pitäisi osata tulkita mahdollisimman hyvin. Tämän vuoksi lääkäreille järjestetään myös kursseja, joissa luetaan kaunokirjallisuutta ja kirjoitetaan tarinoita. Yksi lääkäri kertoi oppineensa tarinoiden kirjoittamisen kautta ymmärtämään psykiatrian potilaitaan paremmin, ja ajattelin, että vau. Samalla mietin, kuinka monta potilaan tarinaa jää kiireessä ymmärtämättä.

Todellisuus on usein tarinaa kummallisempaa ja mietin päivittäin, esimerkiksi milloin joku kirjoittaa elokuvakäsikirjoituksen koko maailmaa kuohuttavasta, edesmenneestä Jeffrey Epsteinista tai eduskunnan kiusatuista ja kiusaajista. Jos noiden tarinoiden kertomiseen ottaa mukaan fiktion, voi päästä syvemmälle.

Helpointa on, kun tarina ei tarvitse ollenkaan fiktiota, vaan voi vain kertoa sen niin kuin toinen on minulle kertonut, pitipä se objektiivisesti paikkaansa tai ei. Eilen tapahtui niin, kun kirjoitin yhden sairaanhoitajan minulle kertomaa uskomatonta tarinaa ihan hänen arjestaan. Tämä on ajoittain etuoikeutettua työtä, että voi kohdata tarinan ja kertoa sen kaikille.

Itse teksti tarinoineen on paikka kadota ja upota. Vaikka päivä olisi muuten kehno, rasittava ja ankea, niin tarinaa tai vaikka ihan asiatekstiä kirjoittaessa muu maailma unohtuu ja voi keskittyä vain siihen. Tämä on se syy, miksi rakastan työtäni nyt ja aina. Se vie minut pois tästä hetkestä tai ehkä pikemminkin ottaa tästä hetkestä vain parhaat puolet mukaansa.